PE-Center – Miika Niva

Miika on Kolarista lähtöisin oleva liikunnan- ja terveystiedonopettaja. Hän valmistui Jyväskylän yliopistosta vuonna 2013. Miika on toinen PE-Center Oy:n perustajista yhdessä Veli-Matti Tranbergin kanssa. Miika on tehnyt liikunnanopettajan työtä viiden vuoden ajan. Tällä hetkellä Miika on liikunnanopettajana Napapiirin Yläasteella Rovaniemellä. Aiemmin hän on työskennellyt Frosteruksen yhtenäiskoululla ja Kärsämäen lukiolla liikunnanopettajana sekä Lyseonpuiston lukiolla Rovaniemellä liikunnan- ja terveystiedon lehtorina. Liikunnan parista Miikalla on kokemusta usean vuoden ajalta luistelukoulun ohjaajana sekä liikunnanohjaajana, jolloin hän suunnitteli ja toteutti liikuntakerhoja lapsille ja nuorille kotiseudullaan Kolarissa. Mukavuusalueen ulkopuolelle Miika eksyi lukioaikanaan toimiessaan spinningohjaajana sekä kuntosaliohjaajana.

error: Kopioiminen kielletty!