Mika Manninen – Koripallo

Mika Manninen on PE-Center -palvelun koripallomateriaalin asiantuntija. Mika on jyväskyläläinen liikunnan- ja terveystiedonopettaja. Hän valmistui Liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta keväällä 2014 pääaineenaan liikuntapedagogiikka ja sivuaineinaan terveystiede ja psykologia. Mika on toiminut lukiossa liikunnan- ja terveystiedon opettajana vuosina 2014-2016 (Helsingin kaupunki). Mika on ASLA -Fullbright-stipendiaatti (2016) ja PhD student 2016 Georgian yliopistossa, jossa suuntautuu urheilu- ja liikuntapedagogiikkaan sekä liikuntapsykologiaan. Samalla hän on toiminut liikunnanopettajana (teaching assistant) Georgian yliopistossa vuodesta 2017 lähtien sekä tutkimuskoordinaattorina (research assistant) vuodesta 2018 lähtien.

Mika on pelannut neljä kautta koripalloa miesten 1-divisioonassa BC Jyväskylässä. Lisäksi hän on ollut neljä vuotta juniorikoripallovalmentajana Basket Savonlinnassa ja HoNsussa. Mika  on niittänyt mainetta myös Atlantin toisella puolella, kun hän voitti vuonna 2017 Georgian yliopiston sisäisen koripallotaitokisan.

-Neljä vuotta kokemusta juniorikoripallovalmentajana (Basket Savonlinna ja HoNsu)
-4 kautta pelaajana Miesten 1-divisioona BC Jyväskylässä
– University of Georgian sisäisen koripallotaitokisan voittaja v. 2017
-LitM pääaineena liiikuntapedagogiikka (sivuaineet terveystiede ja psykologia)
– Lukion liikunnan- ja terveystiedon opettaja 2014-2016, Helsingin kaupunki
-ASLA -Fulbright-stipendiaatti 2016
-PhD student 2016- University of Georgia (suuntautuminen urheilu- ja liikuntapedagogiikka sekä liikuntapsykologia)
-Liikunnanopettaja (teaching assistant) University of Georgia 2017-
-Tutkimuskoordinaattori (research assistant) University of Georgia 2018-

error: Kopioiminen kielletty!